Sigmund Freud (1856-1939) oli neurologi ja psykoanalyysin luoja. Carl Gustav Jung (1875-1961) oli psykiatri ja psykoanalyytikko sekä Freudin kollega. Jungista oli määrä tulla Freudin ajattelun eteenpäin viejä, mutta toisin kävi. Miesten tiet erosivat 1912 ja Jung keskittyi viemään eteenpäin omaa näkemystään ihmisen psyyken energian luonteesta ja psyyken rakenteesta. Jungista tuli analyyttisen psykologian perustaja ja siihen pohjaavan psykoanalyysin (ja psykoterapian) luoja. Analyyttinen psykologia kuuluu psykodynaamiseen ja syvyyspsykologiseen suuntaukseen, jossa keskeisestä on tietoisen ja tiedostamattoman mielen välinen vuorovaikutus.

Jung huomasi jo varsin aikaisessa vaiheessa, miten olennaista osaa tunteet merkitsevät ihmisen psyykkisessä hyvinvoinnissa. Myös kompleksiteoriassaan hän päätyi siihen, että ihmisen sisäiset mielikuvat ja ajatukset ryhmittyvät kukin samankaltaisen tunteen ympärille. Psykoterapian kannalta tärkeää oli Jungin havainto ja kokemukset siitä, että kun annamme tunteelle mahdollisuuden tulla näkyväksi ja kuulluksi, se alkaa synnyttää meissä erilaisia mielikuvia ja mielleyhtymiä. Nämä mielikuvat voimme usein kuvata tai kiteyttää johonkin symboliin. Meistä voi tuntua, että ”olen kuin raivoava härkä, kuin tyhjiin puristettu ilmapallo tai kuin kävelevä haamu”. Aivan keskeistä ja terapeuttisen prosessin etenemisen kannalta olennaista oli Jungin havainto siitä, että symbolit kantavat sisällään ratkaisun siementä ihmisen sen hetkiseen kärsimykseen. Siemen alkaa saada muotoa, kun symbolia tutkitaan tarkemmin. Lähes aina käy niin, että symbolin avulla löydetty ratkaisu on sellainen, jota tietoinen mieli ei yksin olisi kyennyt löytämään. Eheytymisen alkamiseen tarvitaan siis sitä, että vaikeakin tunne saa luvan tulla nähdyksi, kuulluksi ja tutkituksi.

Terapiassa ei lähtökohtaisesti ole kyse terapian pituudesta eikä tapaamiskertojen tiheydestä, vaan siitä miten potilaan tarpeet tulevat kohdatuiksi ja miten niihin vastataan. 

Michael Fordham

Edellä kuvattu antaa ymmärrystä sille, miksi analyyttiseen psykologiaan pohjautuvassa terapiassa käytetään – asiakkaan niin halutessa – myös unia. Jungin mukaan unet syntyvät ihmisen tiedostamattomassa mielessä ilman tietoisen mielen vaikutusta. Unien päätehtävä on tuoda tietoisen mielen pohdittavaksi kompensatorista, tietoista asennetta korjaavaa tai vähintäänkin tasapainottavaa asennetta ja ajattelutapaa. Unet ovat täynnä symbolisia hahmoja, joilla kaikilla on lähtökohtaisesti joku rooli unennäkijän omassa psyykessä. Näitä tarkemmin tutkimalla alkaa tietoisen mielen käyttöön tulla uutta ja mieltä eheyttävää aineistoa. Joskus voi tilanne terapiassa olla sellainen, että mistään muualta ei löydy valoa (= eteenpäin vievää ajatusta tai toimintatapaa) kuin unesta.

Jung itse on todellinen esimerkki siitä, miten parantavaa voi olla, jos suostuu kuuntelemaan omia raskaitakin mielentilojaan. Välirikko Freudin kanssa vei Jungilta lähes kaikki voimat ja hän irrottautui kaikista muista tehtävistään paitsi omasta vastaanotostaan. Keskellä ahdistusta ja voimattomuutta hän muisti, miten virkistävänä hän oli 12-vuotiaana kokenut hiekkaleikit kotinsa lähellä olevan järven rannalla. Hän päätti aloittaa nyt, ollessaan 37-vuotias, lapsuudenaikaiset hiekkaleikkinsä uudestaan. Lisäksi hän päätti kuunnella omia mielentilojaan ja kirjoittaa ylös, mitä mielikuvia kuuntelut hänessä herättivät. Näin hän tuli käynnistäneeksi sisäisen ja ulkoisen mielensä – tietoisen ja tiedostamattoman mielensä – väliset keskustelut. Tätä tapaa hän jatkoi useita vuosia. Lopputuloksena oli, että hän sai takaisin elämänvoimansa.

Sinun ja minun kannalta Jungin vuosien työ johti siihen, että meillä on tänä päivänä käytettävissämme tapoja uskaltautua kohtaamaan, mikä meitä ahdistaa, pelottaa, lamaannuttaa tai estää elämästä sellaista elämää, jota haluaisimme elää.